gaviaLogo

Oy Grana Finland Ab

Vuosituhannen alussa Hannu Reiman (nykyisin Granan toimitusjohtaja)  huomasi, että ihmiset olivat entistä kiinnostuneempia kodinsisustuksesta. Ilmavat avokeittiöt nivouttivat ruuanlaittotilat osaksi oleskelutiloja. Samaan aikaan kotien kylpyhuoneisiin ja saunatiloihin haettiin kylpylämäistä, rauhallisen ylellistä tunnelmaa. Kuitenkin hanatarjonta Suomessa tuntui olevan varsin suppea ja kallis.

Olisiko mahdollista tehdä laadukkaita ja toimivia hanoja, jotka olisivat kuitenkin kauniita ja vieläpä edullisia?

Reiman löysi kumppaneikseen osaavat ammattilaiset, Ari Kiviharjun ja Topi Teiskon. Yhdessä miehet perustivat vuonna 2006 Oy Grana Finland Ab:n. Grana on nopeasti saanut tukevan jalansijan
kuluttajamarkkinoilla ja on nyt yksi suosituimmista hanamerkeistä Suomessa.

Granan toimsto ja varasto sijaitsevat Akaan kaupungissa Toijalassa.
Grana-tuotteita saat kautta maan hyvinvarustelluista rautakaupoista, alan erikoisliikkeistä sekä verkkokaupoista.